Heinäkuusta asti epämääräistä, epäsäännöllisesti jatkuvaa kurkkukipua. Elokuun alussa erittäin ärhäkkä angiina, joka uusiutui, eikä nielussa vielä kolmenkaan antibioottikuurin jälkeen tuntunut normaalilta. Koko syksy pientä alavirettä, flunssanpoikasta, nielurisaleikkauksen odottelua. Ja vihdoin leikkauksesta toipumista - syksyn urheilemattomuuden jälkeen vielä kaksi täyttä viikkoa täysin nostattamatta pulssia.
Akkujen lataus on tehnyt tehtävänsä. Energiaa puskee hirvittävällä syötöllä. Innostus kaikesta, halu oppia ja tehdä kaikkea, kaikkimulletännehetinyt. Aktiviteettien ja harrastusten haalimista, sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä, jatkuvaa kanssakäymistä. Energiasyöppöystila on hiljalleen muuttunut tasaiseksi, kerääväksi tilaksi ja yhtäkkiä ladattu energia alkaa purkautua. Todellisena hyperaktiivisuutena. Kunhan malttaisi vielä olla hetken rauhassa, eikä hötkyillä. Lähteä varovasti liikkumaan - lenkkeilemään, syvävenyttelyyn, ihastelemaan syksyisiä maisemia pyörälenkein. Pikku hiljaa lisätä mukaan sykettä nostavia lajeja, käydä tutustumassa Yliopistoliikunnan tarjontaan.
Varovasti uskaltaa aloittaa laulamisen puhtaalta pöydältä. Niin kauan, kun vielä nieluun koskee, ei uskalla kunnolla laulaa. Kutkuttava odotus siitä, että pääsee treenaamaan ja käyttämään ääntään. Kesästä asti olo, että kaikki ei ole kohdallaan. Laulaminen ei ole tuntunut kivalta. Josko tästä, hiljakseen, kun kaikki leikkauksen jälkisäryt kaikkoavat, pääsee hönkäilemään säveliä. Voi vain kuvitella sen tunteen, kun laulaminen tuntuu hyvältä. Sitä on vaikea kuvitella, kun siitä tunteesta on niin kauan.
Tahdon laululintuseksi! Tahdon tanssimaan, sykettä nostamaan, mielihyvähormoneja virtaamaan. Mutta maltan vielä hetken, ja tyhjennän energia-akkujani muihin kulttuurinnälkää tyydyttäviin aktiviteetteihin, kuten hyviin konsertteihin. Tästä se lähtee!
Pojoing!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti