Päiväkirjojen äärellä

Aloitin päiväkirjan pitämisen aivan ex tempore maaliskuun 20. päivä vuonna 2001. Olin tuolloin yläasteikäinen, seiskaluokkalainen varhaisteini. Päiväkirjasta tuli nopeasti kaveri, joka oli aina mukana, jolle pystyi kertomaan kaiken - tai no, ei ihan. Oli joitakin asioita, jota ei tullut kirjoitettua edes päiväkirjaan siltä varalta, että opukset joskus päätyvät vääriin käsiin. Mutta kyllä ne kaikki teini-iän kommellukset, tunteet ja kokemukset on paketoitu ei-niin-tiiviisti 28 eri kirjaan. On lahjaksi saatuja lukollisia, joissa värilliset sivut; paksuja kovakantisia, joihin mahtui useamman kuukauden tekstit; yksi A4-kokoinen ruutuvihko ja lopulta itseostettuja kierremekanismilla toimivia vihkosia, koska ne osoittautuivat käytännöllisimmiksi. Farkkukantisen, lukion 1. luokalla käytössä olleen kirjan sain isosiskolta lahjaksi. Takakanteen on sisko piirtänyt mustalla tussilla olifantin. Miten sitä muistaakaan niin irrelevantteja asioita?

Kirjoitin päiväkirjaa säännöllisesti jotakuinkin seitsemän vuotta. Päivittäin. Jos haluan palata ysiluokan tunnelmiin jollekin tietylle ajalle, esimerkiksi marraskuulle 2002, kaivan nelikulmaisen päiväkirjan numero 9 esiin ja tunnistan jo käsialasta ja käytetyistä Stabilon ohutkärkisistä värikynistä fiilikset. Tai entäs se goottikirjoitus vuodelta 2004? Sininen, läpinäkyvillä muovikansilla varustettu kierrevihko, päiväkirja numero 16. Palaan hetkessä kesän isosleiritunnelmiin, kasiysien ripari ja loppukesän lastenleirit. Kirjan välistä löytyy porukkalottokuponki, kas, ainoa kerta elämässäni, kun olen lotonnut. Lukiotyttöporukalla ostettiin porukkalotto, mutta ei voitettu mitään. Paksu ruskeakantinen japanilaiskuvioinen kirjanen, päiväkirja numero 26, puolestaan palauttaa minut Lakinlaskijaisten etkoille Jämeräntaipaleen kaksioomme lokakuun ensimmäiseen päivään 2007. Teekkari-ISOilua, Jenkkisafkaa ja Dipolibileet.

Miksi lopetin kirjoittamisen? Yhtäkkiä ei ollutkaan aikaa tai mielenkiintoa kirjoittaa. Tai ehkä sitä aikuistui. Yritin aina välillä, mutta en löytänyt kiinnekohtaa, mistä kirjoittaa. Kului useita vuosia ilman päiväkirjastelua. Viime kesänä aloitin kuitenkin tunnelmoida epäsäännöllisen säännöllisesti. Huomasin, että päiväkirjaan kirjoittaminen on sellaista omien ajatusten jäsentelyä. Sinne kirjoittaa tunnetiloja, päivän tapahtumia, pohtii ihmissuhdekuvioita (voi kuule, niitä riittää teiniajalta useita satoja sivuja...) ja voi ihan omaksi ilokseen tuottaa millaista tajunnanvirtaa tahansa. Kesällä yllättäen syntyneet biisitkin ovat päätyneet kyseisen vihkosen sivuille. Päiväkirjateksteihin on mielenkiintoista palata vuosien jälkeen. Joku voisi todeta, että ei kykene kertaamaan omia teiniaikojaan - että ne olisivat liian noloja. Väitän, että kyseessä on yksi parhaista huumorin ja itseironian lähteistä. Tekstien tunnelmista löytää yhä sen saman itsensä, vaikka vuosia olisi kulunut useita. Onhan sitä tietenkin muuttunut, mutta jotenkin on myös lohdullista palata omiin huolettomiin yläaste- ja lukioaikoihin. Männä kesänä arkistoin päiväkirjat menneisyyden aarrearkkuun, koristeelliseen pahvilaatikkoon, jonka ääreen voi halutessaan istahtaa tunnelmoimaan.

Tasan kymmenen vuotta sitten, sunnuntaina 21.10.2001, olen ollut ystävälläni Matulla yötä ja nähnyt aivan "sikke-ihanaa" unta. Siinä mul oli boifrendi joku Lauri tai Kari. Se oli -87 aivan ihana... ja sitte siin oli kaikkii muitaki esim Tiia ja Vihle! Olemme näköjään säveltäneet Matun kanssa jonkun viulu-piano-kappaleen ja ku tulin kotii öh joskus puoli 6 niin mun ceedeeplayerist (walkmanist) loppu paristot =) heh..joo.. olin netisä.. sie vaan chattii...=)=)=)=) --- siel oli sillanen "LinkinBaby" ni sit juteltii kaikkee hulluu..se luuli ett mä oon jätkä mut selvitin sille ja me naurettii molemmat.. =). Näihin tunnelmiin on vain käsittämättömän hauskaa palata silloin tällöin. Hymiöt, aikaansa heijastava kieli, chatti-saiteilla juttelu... Voi niitä aikoja.
 

Aika ajoin ihmisen pitää palata omaan menneisyyteensä tunteakseen nykyisen itsensä. Pitäkää ihmiset päiväkirjaa. Se on rikkaus. Omaisuus, jota ei saa mistään muualta.