"Huomaa minut!"

Ihailen luonnostaan karismaattisia ihmisiä, jotka tullessaan tilaan saavat kaikkien huomion itseensä. Heidän olemuksestaan heijastuu tietynlainen itsevarmuus, ja yrittämättä yhtään mitään he saavat äänensä kuuluviin, kerrottua asiansa ja ovat uskottavia. Karismaattinen ihminen kykenee toimimaan luontaisesti johtajana ja ehkä tahtomattaankin usein ajautuu ryhmässä johtohahmoksi. Tästä luontaisesta auktoriteetistä on hyötyä työelämässä, jos hakeutuu esimerkiksi opettajaksi, politiiikkaan tai yritysmaailmaan johtotehtäviin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisen tulisi liiaksi tiedostaa oma valtansa tai käyttää sitä väärin. Oikealla tavalla karismaattinen ihminen on jo persoonaltaan niin helposti lähestyttävä ja valloittava, että hänen ei tarvitse korostaa omaa auktoriteettiasemaansa. Tällaisia ihmisiä on ilo seurata työssään ja perus arkielämässä ihmisten kanssa vuorovaikutussuhteiden rakentamisessa. Vaikka karisma on suurelta osin luontaista, uskon, että sitä voi harjoitella ja oppia lähtien hyvänlaisesta itsevarmuudesta ja toisten huomioon ottamisesta.

Kun katsoo ympärilleen, näkee surullisen paljon väärällä tavalla huomiota hakevia ihmisiä. Nämä yksilöt hakeutuvat muiden ihmisten tietoisuuteen ja kerjäävät positiivisia kommentteja, mainetta ja kunniaa yrittäessään paikata huonoa itsetuntoaan. Moni idolseihin, bigbrothereihin ja talentteihin pyrkivistä ihmisistä on vain julkisuushakuisia, väärinymmärrettyjä ihmisiä, joille julkisuus ja muiden huomio on itseisarvo. Esimerkiksi Idolsin kautta saa näkyvyyttä, mutta itse laulaminen tai musiikki ei olekaan päälimmäinen syy hakeutua musiikkikilpailuun televisioon. Arkiympäristöstäänkin löytää näitä ihmisiä, joita nyt provokatiivisesti kutsun huomiohuoraajiksi. Raa'asti kategorisoiden tämä ihmisryhmä tekee kaikkensa miellyttääkseen kaikkia siinä kuitenkaan onnistumatta. Päin vastoin, hamutessaan huomiota mahdollisimman laajasti yksilö kääntää oman toimintansa äkkiä itseään vastaan. Pitää osallistua kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin, olla kaikessa mukana ja tunkea itsensä näkyviin mahdollisimman moneen paikkaan - etenkin julkisuuteen. En tarkoita, etteikö tällainen henkilökohtainen mainoskampanja poikisi näkyvyyttä. Sitä juuri tekee. Olen vain havainnut, että liiaksi itseään tykö tuovat ihmiset saavat äkkiä nenilleen - tämän itsekin joskus kokeneena.

Sen sijaan, että verkostoituu ja hamuaa ympärilleen kasan uusia tuttavuuksia, jotka jäävät mieleen vain pintaraapaisuna, eikö voisi keskittyä niihin tärkeimpiin ihmisiin ympärillä? Kavereita ja tuttavia voi kerryttää, mutta todellisia ystäviä, jotka vaikean paikan tullessa ovat rinnalla, on loppujen lopuksi melko vähän. Siinä vaiheessa kun huomiohuoraaja jatkaa maineensa kasvattamista, jäävät läheisimmät ihmiset vähemmälle huomiolle ja kohta ei kukaan olekaan enää läheinen. Onko itsensä mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen saattaminen tärkeämpää kuin läheiset ihmissuhteet? Jollekin se saattaa siltä tuntua. Haluaisin vain muistuttaa, että tässä kylmässä, kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa oikeista asioista ja tärkeiltä ihmisiltä saadut kehut ovat paljon arvokkaampia kuin random puolituttujen jeejee-pönkitys. Toki itsetuntoa nostaa, jos joku tuntematon esimerkiksi tulee kehumaan omaa soittoa, mutta enemmän lämmittää vastavuoroinen ja molemminpuolinen iloitseminen omista ja ystävien onnistumisista. Jos huomiohuoraaja keskittyisi hetken muiden ihmisten onnistumisiin, saisi hän suhteellisen automaattisesti myös vastavuoroisesti kehuja omista onnistumisistaan. Tästä puolestaan voisi lähteä kehittämään pikku hiljaa luontaista karismaa. Olla joskus hiljaa ja seurata vierestä, miten oikeasti karismaattinen ihminen käyttäytyy sen sijaan, että tuo itseään esiin väkipakolla, vaikka ei olisi mitään asiaa.

Annan neuvon, jonka itse olen joutunut kantapään kautta opettelemaa: älä tee ja yritä tehdä jotain siksi, että se on muiden silmissä siistiä, cool ja hype, jos et itse siitä niin paljon nauti. Tee sitä, mistä pidät ja missä olet hyvä. Kun uskot itseesi, muutkin uskovat sinuun. Aitous välittyy, mutta niin välittyy myös epäaitous. Luontaisen karisman äärelle siis pääsee, kun on rehellinen itselleen ja rehellinen muille. Tätä kaunista lausetta olen viljellyt ennenkin, mutta siihen kiteytyy moni olennainen asia elämässä, jota niin harva kuitenkaan ymmärtää. Onneksi itse sen on tajunnut. Vielä kun sitä muistaisi noudattaa, niin moni asia elämässä olisi paljon helpompaa.