Huomenta aamuaurinko. Säteesi tulvivat juuri oikeasta kulmasta seitsemännen kerroksen yksiöni ikkunan sälekaihtimien lomasta sisään. Sinkoutuvat alkovin valkoiselle seinälle leikkien ja tanssien ikkunalaudalla olevien huonekasvien varjojen kanssa.
Huomenta järvi, kirpeänä, tyynenä, kylpien aamuauringossa. Päivästä toiseen siinä möllötät, tänään erityisen rauhallisena ja jostain päin varmasti jo huurteessa. Vetesi on kylmennyt, asettuu talvea varten. Jonakin aamuna huomaat, miten pintasi on saanut jäisen, puhalletun maitolasin sävyisen peitteen.
Talvi tekee tuloaan, pikku hiljaa, kaikkien tiedostamana mutta silti varkain. Maa on huurussa; harmaaseen kidepeitteeseen kietoutuneet vaahteranlehdet nurmikolla ritisevät askeleen alla. Ilmassa on kirpeyden tuntua, pipoa pitää vetää enemmän korville ja kietoa kaulahuivia tiukemmalle. Uloshengitettäessä huurteiseen ilmaan jää leijumaan lämmin höyry. Ilma on raikas, kaupunki kuulostaa rauhoittuvan talvea varten.
---
Tässä istun ja hengitän syvään aamua, tätä hetkeä. Auringon noustessa korkeammalle valonsäteet muuttavat kulmaansa ja varjot seinillä vaimentavat tanssinsa. Kohta tämä hetki on ohi.
Dum loquimur fugerit invida aetas:
Carpe diem, quam minimum credula postero!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti