Ilma, jota hengitän

Istumme siskon kanssa pehmeälöylyisessä, miellyttävästi valaistussa Kouvolan Kiitäjänkierroksen saunassa. Istun vasemmalla, sisko oikealla. Sisko tarttuu löylykauhaan ja tiputtaa veteen hieman saunatuoksua. Kohta kiuas sihahtaa ja löyly täyttää pienen saunahuoneen. Suljen silmät ja vedän syvään henkeä - niin syvään, kuin kuumassa uskaltaa hengittää ilman, että nenän limakalvoihin koskee. Mieleeni tulee väistämättä joulu. Olohuoneessa joulukuusi, äiti hyörii keittiössä, isä lämmittää leivinuunia. En kuitenkaan osaa yksilöidä tuoksua. Se ei ole mausteinen, ei missään tapauksessa kaneli, neilikka, kuusi, glögi tai mikään, mistä yleensä voisi tulla mieleen joulu. Kysyn siskoltani, minkä niminen tuoksu olikaan kyseessä. "Tää on Appelsiini, mutta mulle tulee tästä mieleen satsuman kuoriminen." Kas, sepäs se onkin. Satsuma. Kummallista, että yhdistän sen jouluun. Emme ole moneen vuoteen syöneet enää satsumia jouluna, ehkä joskus viimeksi lapsena. Sisko heittää toisen kauhallisen kiukaalle, tällä kertaa jotakin toista tuoksua. Kukkakauppa. Leikkokukat. "Tuleeko sullekin mieleen tästä kukkakauppa?", sisko kysyy. Hymähdän. Voin kuvitella, että sisko ajattelee juurikin samaa kotipaikkakunnan pientä putiikkia, jossa tuoksuu tälle. "Joo. Hassua."

---

Ohi kävellessä, joskus liiankin voimakkaasti, hajuvesi jää leijailemaan vastaantulijan jäljiltä ilmoille. Etenkin viisissäkymmenissä olevat, Stockmannin käytävällä vastaantulevat, beigetakkiset rouvat burberryhuiveeineen tuoksuvat aina samalta: pistävältä aikuisen naisen kukkaistuoksulta. Hintansa ja merkkinsä puolesta tuoksun pitäisi olla hyvä, nenääni kuitenkin jää aina pistävä tunne, melkein kuvottava olo. Samaan kategoriaan voidaan luokitella liian myskiseltä, moottoripyörän ja etäisesti alkoholin vivahteilta tuoksuva keski-ikäinen parrakas mies. Ilmoille leijumaan jäävä hajustepilvi ei missään tapauksessa nosta sykettä eroottisessa mielessä, vaikka kyseinen herra onkin ehkä partavettä lotratessaan kuvitellut näin tapahtuvan. Enkä enää koskaan voinut käyttää tiettyä vaniljantuoksuista hajuvettä, jota käytin siivouksen jälkeisenä lisänä kerran pestessäni siskoni 8 hengen opiskelijasolun yhteiskeittiön roskiskaappia. Kaapin pohjaan pinttyneet homeiset appelsiinin- ja kananmunankuoret yhdistettynä vaniljaiseen hajuveteen - ei kiitos.

---

Jotkut ihmiset tuoksuvat omilta itseiltään. Sen huomaa halatessa. Luulen, että tunnistaisin muutaman ystäväni tuoksun perusteella. Tuoksun, joka yhdistää tiettyä hajuvettä, pyykinpesuainetta, hiuslakkaa, shampoota. Siis ihmisen ominaistuoksu. Se on se hyvä tunne halatessa, se tuttu tunne. Siksikö toisiin ihmisiin kokee tuttuutta, vaikka ei tuntisikaan oikeasti vielä kunnolla? Yhdistääkö tuoksu uuden ihmisen johonkin aikaisempaan, tuttuun, turvalliseen? Ehkä siksi joihinkin ihmisiin luottaa, on helppo mennä lähelle. (Enkä ala puhua tässä nyt feromoneista, niistä voisi kirjoittaa oman postauksen.) Tiedäthän sen tunteen, kun halaat jotakuta rakasta ja hengität keuhkot täyteen rakkaan ihmisen tuoksua. Sen tunteen, kun pitkään halatessa, takertuessa, kietoutuessa tuoksu jää kiinni omaan paitaan. Vielä toisen lähdettyäkin voit aistia tuoksun. Tunteen. Hymyn.

"Olet siinä, sylissäni, hengitän syvään hiuksiasi."