Miten ihmeessä sitä tietää, mitä elämältä haluaa? Kaikessa kompleksiudessaan elämä on kuin lankavyyhti, jota purkamalla ei asiat selviä, vaan löytääkin aina vain uusia langanpätkiä ja niitä kerimällä muodostaa itselleen uusia lankakeriä. Mutta mistä sitä tietää, mistä narusta vetää ja mihin suuntaan sitä lähteekään keräänsä kerimään? Valitsenko oikein, jos otan tabula rasan, valkoisen, tuntemattoman langan ja jätän koskematta muihin vaihtoehtoihin, vaikka tiedän, mitä osa ehkä toisi tullessaan? Unohdan kaiken ja sukellan täysin tuntemattomaan? Vai yritänkö kiskoa sinistä, turvallista, tuttua lankaa takaisin, vaikka tiedän, että tästä narusta on jo päästetty irti? Entä jos tartun keltaiseen, kirkkaaseen, optimistivaihtoehtoon? Menetänkö elämässäni mahdolliset jännittävät hetket? Miksi kerin sitä punaista lankaa, joka polttelee sormia, mutta samalla satuttaa? Samalla huomaan muiden langanpäiden pikku hiljaa häipyvän näkyvistä, vaikka niin ei olisikaan tarkoitus.
On niin vaikea päättää, mihin vaihtoehtoon sitä tarttuisi. Hyppy tuntemattomaan on aina hullun puuhaa, mutta toisaalta, jos ei koskaan riskeeraa mitään, ei voi saadakaan mitään. Pitäisikö tarttua vain sokkona johonkin ja alkaa keriä itselleen hyvää kerää? Entä jos valitsen väärin? Entä jos se tie vie harhaan? Hyvä ystäväni kerran totesi, että olisi kovin kiitollinen, jos saisi kristallipallon, josta näkisi itsensä kymmenen vuoden kuluttua. Sitten voisi nyt tietää, mitkä ratkaisut ovat hyviä ja mitkä eivät. Haluaisinko kuitenkaan oikeasti tietää, missä olen kymmenen tai viiden vuoden päästä? Tekisinkö silloin täysin vääriä ratkaisuja tässä hetkessä?
Kysymyksiä kysymyksien perään. Sitä on elämä. Valintojen lankakeriä. Johonkin pitää tarttua ja kierittää omannäköistään vyyhtiä. Toisaalta, vyyhtiä voi aina alkaa purkaa, jos huomaa valinneensa väärin. Purkaminen on turhauttavaa, mutta jos vain heittää kerän lattialle ja antaa sen purkautua itsestään, on kädessä äkkiä pelkkä narun pää. Huonoistakin ratkaisuista pääsee eroon helposti. Ja voihan sitä tarttua useampaankin narunpäähän, mutta sekalainen vyyhti on aina sekalainen.
Hengähdys.
Otan uusavuttoman neulojan monivärisen villalangan ja teen mahdollisimman värikkäät villasukat, kun en koskaan ole ollut hyvä tekemään päätöksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti