Hiljaisuus

Ihminen on jatkuvasti liikkeessä. Jalka nousee toisen eteen, asfaltti vilisee silmissä. Tuoli tuntuu istumalihaksissa, jalat puutuvat, pitää vaihtaa jatkuvasti istuma-asentoa. Reidet huutavat hoosiannaa viidennessä kerroksessa portaissa. Kädet kirjoittavat, sormet soittavat, etusormi painaa hissin nappia. Oikea käsi kättelee ja hämmentää kahvilusikalla maitokahvia. Suu käy syödessä; kieli, huulet ja leuka tekevät taukoamatonta jumppaa puhuessa. Jos oikein keskitty, voi tuntea nenän hienoisen värähtelyn hengitettäessä. Äänihuulet mukailevat ilmavirtaa. Ääniaallot tunkeutuvat korvaan ja pienen pienet vasarat hakkaavat tum-tum-tum muuntaen äänisignaalit aivoihin tiedoksi. Jatkuva liike uuvuttaa. Ja jos päässä on henkisesti jatkuvaa ajatusliikettä, on vaikea pysähtyä todella paikalleen. Vaikka on yksin, istuu paikallaan, tuijottaa kynttilän liekkiä ja kuuntelee vesikiertopatterin kohinaa, jatkuva sosiaalinen häly ja melu soi silti korvissa. Tidi-tidi-tidi, tam-tam-tam-tam, sitä ja tätä ja tota, mitä kaupasta pitäis ostaa, vitsi kun on huomenna pitkä päivä, mitäköhän laitan päälle, laiiilaillai... Jossakin välissä tulee tarve pysähtyä.

Kun yrittää oikein olla paikallaan, täydessä hiljaisuudessa, voi kuulla oman sydämensä sykkeen ja tuntea rintakehän kohoilevan hengityksen tahtiin. Jos makaa pitkään paikallaan hiljaa ja suuntaa keskittymisensä kehon rentoutumiseen, voi tiedostaa omien lihastensa vaivihkaisen puutumisen ja voi kokea rentoutumisen yhteydessä, kuinka keho pikku hiljaa ikään kuin irtoaa lattiasta. Huomaa, miten kädet tuntuvat erityisen painavilta ja vaivihkaa lakkaa tuntemasta erikseen kunkin sormen lihakset. Kämmen on yksi möykky käsivarren jatkeena. Varpaat menettävät merkityksensä, lattiatuntuma pohkeiden alla häviää. Hengitys tasaantuu hyvinkin automaattiseksi rintakehän kohoiluksi ja mieli alkaa tyhjentyä. Jos vielä keskittyy hiljaiseen ympäristöönsä, voi kuulla vesikiertopatterin kohinan lisäksi rappukäytävästä kantautuvat äänet, etäistä kaupungin vilinää, erilaisten sähkölaitteiden hurinan - ääniä, jotka kuuluvat vain hiljaisuudessa. Ne soivat omaa sinfoniaansa; patterin veden litinästä voi pitkään kuunneltuaan havaita jonkinlaisen jatkumon, melodiakulun, joka toistuu. Jääkaappi pitää säännöllisesti samantyyppisen hurinan. Sienäkello tikittää sekuntinsa. Rappukäytävässä kuljetaan yllättävän usein tiistai-iltaisin.

Hiljaisuus on uskomaton voimavara. Sitä ei osaa kaivata ennen kuin on paljon sosiaalisesti aktiivinen; puhuu erilaisten ihmisten kanssa koulussa kasvotusten, vapaa-ajalla puhelimitse, käyttää sormiaan chattiin kirjoittamiseen, näpyttelee tekstiä koneelle, soittaa ja laulaa yksin ja yhdessä, erilaisia soittimia, useita tunteja päivässä; kuuntelee radiota ja erilaista musiikkia sekä hyräilee mielessään jatkuvasti erilaisia kappaleita. Hiljaisuus tulee käsin kosketeltavaksi metsässä, suolla, kaukana kaikesta asutuksesta, keskellä ei-mitään. On vain silmiinkantamattomiin märkää sammalta ja turvetta, kitukasvuisia mäntyjä siellä täällä. Kun siihen pysähtyy ja hengittää, huomaa, että mielikin on kaukana kaikesta. Luonto tyhjentää ajatuksen. Hiljaisuus soi.

Rakkaudessa ihmisiin, kulttuuriaktiviteetteihin, rientoihin ja musiikkiin ymmärtää, että hetkellinen hiljaisuus on välttämätöntä. Hengähdyksen jälkeen pää ja korvat palaavat jälleen puhtaalta pöydältä sosiaalisen sekamelskan pariin ja pystyy taas erottamaan paremmin vivahteet kaikesta - nauttimaan monin verroin elämän kietoutumista.