Talvimyrskyn tunnelmissa

Kuvittele herääväsi aamuyöllä tuulen ujeltavaan ääneen, ikkunan takana heiluvan pihakoivun natinaan ja pellikattojen paukkeeseen. Havaitset joka puolella olevan pilkkosen pimeää ja huomaat sähköjen menneen poikki. Jatkat uniasi ulkona riehuvasta myrskystä huolimatta.

Aamu valkenee, kirkkaana, aurinkoisena, kauniina. Silti ulkona tuuli pyörittää pyykinkuivatustelinettä kuin hyrrää; ulkorapuilta matot ovat lennelleet pitkin pihaa ja koko piha on täynnä risuja. On kuin olisi huhtikuinen kevätaamu - mittari näyttää yhdeksää plusastetta ja jos ulkona olisi lintuja, ne varmasti visertäisivät lauluansa. Hämmentävää kyllä, on Tapaninpäivä, lunta ei mailla halmeilla ja tiluksia tarkastellessa huomaa vielä kahden suuren kuusenkin kaatuneen poikittain kotipihaan vievälle tielle. Ei auta pyhäpäivästä, pitää mennä avaamaan tie. Joka puolella pihatien metsämatkalla on risuja ja puut ympärillä huojuvat edelleen voimakkaan tuulen vaikutuksesta. Puut saadaan pois tieltä, mutta sähköt pysyvät koko kulmakunnalta katkenneena pidempään.

On omituista palata näin internetin ja verkkoviestinnän aikakautena täysin yhteydettömään tilaan. Kännykässä ei ole aamun jälkeen toiminut verkko, kenellekään ei voi soittaa tai laittaa viestiä. Mobiiliverkkokin on katkennut. Kotona on vielä käytössä lankapuhelin, mutta siitäkin ilmeisesti ovat linjat poikki. Läppäri toki käynnistyy, mutta mokkula ei löydä verkkoa. Sisällä yhdessäkään radiossa ei ole pattereita - miten kuulla mitään uutisia, miten laajalle sähkökatkos on levinnyt? Ruokaa pitäisi laittaa, mutta mitäs teet, kun kaikki toimii sähköllä? Uusavuton nyky-yhteiskunnan nuori on aivan hätää kärsimässä. Vaan eipä hätää, maalaistalosta löytyy ihmisiä, jotka ovat eläneet oikeasti tällaista aikaa. Talossa on puuhella ja paljon kynttilöitä! Jääkaapin pikku hiljaa lämmetessä kannetaan kaikki maito- ja lihatuotteet porstuaan kylmään. Kahvit keitetään hellalla ja ruuat lämpenevät puu-uunissa. Valoisalla voi lukea kirjaa, päivän pimetessä pianon, klarinetin ja viulun soittaminen onnistuu kynttilänkin valossa. Isä keksii käydä kuuntelemassa uutiset autoradiosta tasatunnein ja ajelee muutenkin lähinaapureissa kyselemässä tilannetta.

Oikeastaan on ihan vapauttavaa olla hetki täysin pimennossa. On aikaa itselle ja omille ajatuksille. Aikaa huomata, että yhteiskunta nojautuu ehkä liiaksikin uusiin teknisiin ratkaisuihin. Ilman sähköä ja viestimiä sitä tuntuu niin - ulkopuoliselta. Mutta eihän se maailma siihen kaadu. Hiljaisuudessa, kynttilän valossa sitä vasta onkin oikeaa tunnelmaa. Voi vain todeta, että palataan sitten, kun yhteydet palaavat. Oma hiljaisuuden retriitti. Kiitos myrsky ja sähkökatkos.

---

Ps. Teksti on kirjoitettu 26.12.2011 klo 19:07, eli noin 12 tuntia sähkökatkon havaitsemisesta. Kännykät käytiin seuraavana päivänä eli tänään lataamassa isän enolla parinkymmenen kilometrin päässä, kauppareissulta tarttui mukaan myös muutama retkilamppu, lisää kynttilöitä sekä paristoilla toimiva radio vastaisuuden varalle. Kännykkäverkko palautui seudulle alkuiltapäivällä, sähköt palasivat naapurustoon kuuden maissa ja meidän tontille puoli yhdeksältä illalla - 37 tuntia ilman sähköä. Hiljaisuuden tunnelmoinnin jälkeen voi todeta, että onhan se sähkö nykypäivänä omalla tavallaan elinehto, mutta sen puuttuminen herättää huomaamaan, miten kiitollinen sitä voikaan olla asioista, jotka yleensä ovat itsestäänselvyyksiä.